EU-politiikka merkitsee Suomen alasajoa
Suomen alasajo alkoi kymmenkunta vuotta sitten, kun Suomea alettiin panna
niin sanotusti "EU-kuntoon". Nyt tämä sama alasajo näkyy
kaikkialla. Se näkyy terveydenhoidon rahoitusvaikeuksina, sairaiden
priorisoimisena, kestotyöttömyytenä, maaseudun kylien autioitumisena,
tiestön rappeutumisena, kaikkien julkisten palvelujen maksujen korotuksina.
Se siis näkyy, mutta nyt vallassa olevat EU-myönteiset puolueet
haluavat, etteivät ihmiset sitä näkisi. Ne puhuvat kuninkaan
uusista vaatteista vaikkei kuninkaalla vaatteita olisikaan.
Miksi EU vaikuttaa tällä tavalla tuhoisasti maahamme? Kysymyksessä
on EU-politiikan perustana olevat neljä vapautta: pääomien,
tavaroiden, työvoiman ja palveluiden vapaa liikkuminen. Ei vapaus sinänsä
ole pahasta, mutta kontrolloimaton vapaus on. Kuka vielä jaksaa muistella
Suomea esim. 1970-80 luvuilla. Silloin mm. puhuttiin, että "Suosi
suomalaista" tai että "ulkomaankauppa on pidettävä
tuonnin ja viennin osalta tasapainossa". Tällä tarkoitettiin
sitä, että vain ulkomaankaupan tasapainolla voimme pitää
työmme tulokset omassa maassamme, joka taas on ehto sille, että
maamme voi kehittyä ja vaurastua. Nyt nämä periaatteet on
hylätty.
Toteuttaessamme EU-politiikkaa juuri tuo tasapaino on tipotiessään.
Kansan työn tuloksena syntyneiden pääomien ja tavaroiden
liikkeet eivät ole tasapainossa. Tasapainon sijasta työllämme
luodut pääomat virtaavat entisissä markoissa mitaten sadoin
miljardein ulos maastamme, kun taas maahamme virtaavat pääomat
ovat vain murto-osa ulospäin virtaavista. Tuontitavaroiden kontrolloimaton
virtaus maahamme on taas vienyt meiltä työpaikat ja omavaraisuuden.
Mutta tästä huolimatta kaikki sokeat eduskuntapuolueemme vannovat
edelleenkin markkinavoimien kontrolloimattomien vapauksien nimeen.
Meille se EI KÄY! Markkinoiden kontrolloimattomille vapauksille on
saatava STOPPI mitä pikimmin. Se on mahdollista nytkin, olihan se mahdollista
vielä 1980-luvun alkupuolellakin, jolloin pääomien suurimittainen
maastavienti oli vielä rikos. Nyt sanotaan että uusi tietoliikennetekniikka
tekee pääomien kontrollin mahdottomaksi. Näinhän asia
ei ole. Kirjanpidollisesti voidaan aivan varmasti säätää
sellaiset säännöt ja lait, että pääomien liikutteluun
päästään käsiksi. Niitä on verotettava sillä
tavoin, että tarvittava tasapaino niin pääomien kuin tavaroiden
tuonnin ja viennin välillä saavutetaan. Omaa tuotantoamme ja työllisyyttä
on puolustettava tarpeellisiksi katsomillamme keinoilla.
Tämä kaikki on täysin kiellettyä Euroopan Unionissa.
Siksi EU:sta onkin mitä pikimmin päästävä irti.
Samoin Suomen kaikki NATO-kytkennät on purettava. Nämä ovat
kohtalon kysymyksiä tulevalle uudelle eduskunnalle. Mutta nykyiset
valtapuolueet puolustavat rahan voimalla valtaansa ja eduskuntapaikkojaan.
Kaikille pitäisi olla täysin selvää, ettei mikään
yksittäinen puolue tai ryhmä pysty murtamaan valtapuolueiden muodostamaa
linnoitusta. Tarvitaan laajaa todellisten oppositiovoimien liittoutumista
ja yhteistyötä. Nimenomaan kommunistien ja muiden pääoman
valtaa vastustavien vasemmistolaisten voimien tehtävänä tulisi
olla tämän yhteistyön erityisen aktiivinen kehittäminen.
Nyt ne päinvastoin tekevät kaikkensa, ettei tätä yhteistyötä
syntyisi. Muutosvoimien rintamaan ovat tervetulleita kaikki ne puolueet
ja järjestöt, jotka haluavat kansanvaltaista muutosta Suomen politiikkaan.
Muutosvoimat Suomi on tasa-arvoinen ja liittolaiskumppaneita kunnioittava
liitto. Se ei "korvaa" puolueena muita siinä jäseninä
olevia puolueita. Kaikki järjestöt ja puolueet säilyttävät
oman itsenäisyytensä, kun allekirjoittavat puolueen periaateohjelman,
vaaliohjelman ja säännöt. Sisään Muutosvoimiin
pääsee helposti, sillä kaikki nykyistä politiikkaa vastustavat
voimat ovat tervetulleita.
Tulevissa vaaleissa siis ratkaistaan Suomen suunta pitkälle eteenpäin.
Vetoamme äänestäjiin, että tulette mukaan Muutosvoimiin
muuttamaan Suomen suuntaa. Nykyinen meno ei saa jatkua. Siksi tarvitsemme
jokaista ääntä ja jokaista ihmistä Muutosvoimien taakse.
Muurahainenkin tietää, että keko syntyy yksittäisistä
korsista. Vaaleissa jokainen ääni Muutosvoimille on ratkaiseva
korsi Muutoksen puolesta.
Reijo Katajaranta
KTP:n Helsingin piirijärjestö, puheenjohtaja
Muutosvoimat Suomi rp:n varapuheenjohtaja
|